Muistijälkiä 31.1.2013 Lohjalla järjestetyistä
urapäivästä ja uuden yrityslabran avajaisista
Kaikista ständien pitäjistä oli aistittavissa vuosien työelämäkokemuksen mukanaan tuoma toimintavarmuus. Liiketalousalalla hyvistä puhetaidoista saatavan suuren etulyöntiaseman vuoksi olin alkuun kiinnostunut ottamaan oppia ammattilaisten sanallisesta taidosta käytännön kenttätyössä. Kiertelin ja pyörin pitkin kampusta harvinaisen vastaanottavaisella asenteella ja hyvin nokkelasanaista porukkaa vaikuttikin siunaantuneen paikan päälle.
Erityisesti korvaani miellytti kuntasektorin ja ennen kaikkea kuntasektorin palkkatason puolesta ständillään julistanut henkilö. Hänen kielenkäyttönsä yltyi kliimaksissa suorastaan verbaalijonglöörimäiselle tasolle. Tämä viekas vanha kojootti muovasi yleisesti tunnetusta tylsästä ja pitkästä lausehirviöstä ”kuntasektorilla on keskimäärin huonommat palkat kuin yksityisellä sektorilla” kerrassaan nerokkaan lyhennetyn mallin ”kuntasektorilla on kilpailukykyiset palkat”. Voin vain kuvitella kuinka maksimaalisen kilpailukykyistä palkkaa tämä markkinointivelho nauttii, mikäli hänen palkkatasonsa on lähellekään suoraan verrannollinen hänen kuntasektorille tuottamaansa hyötyyn. Noilla myyntipuheilla saisi varmaan lietekaivonkin kuulostamaan aarreaitalta.
Pidin ennen urapäivää messutyyppisessä kenttätyössä toimimisen tärkeimpänä edellytyksenä sanallista ilmaisukykyä. Alan ammattilaisten toiminnan seuraamisen myötä huomasin karusti viestinnän avainasiakäsityksieni nukkuneen autuaan tietämätöntä ruususen unta hävettävän kauan. Pitkin koulua omaa yritystään mainostaneiden ja jollain aktiivisuustasolla myös rekrytointitoimintaan liittyviä askareita harjoittaneiden messuhenkilöiden seuraaminen havahdutti minut huomaamaan kuinka paljon äkkiseltään helpolta vaikuttava työrupeama vaatii pelkän puheen lisäksi myös sanattoman viestinnän osalta. Erityisesti taktisissa vaiheissa hymeksiminen ja oikeisiin paikkoihin täsmäsuunnatut tai ihan luonnostaan ilmoille helähtäneet naurahdukset näyttivät elävöittävän keskustelua olennaisesti viriilimpään suuntaan ja luovan yhteisymmärryksen tunnelmaa tai hyvin todellisuuden tuntuista illuusiota sielujen saumattomasta sympatiasta.
Mietin tietenkin alan opiskelijana saman tien, että olisiko minussa ainesta suoriutumaan ammattilaisten tehtävärupeamasta jo tässä vaiheessa koulutusta vaikkapa urapäivän velvollisuuksien vaatiman ajan. Tuntien seisominen hymy naamassa vaikka väkisin edellyttää kuitenkin naaman alueen lujaa kuntoa ja kaiken kirjaville jutuille joka tapauksessa nauraminen vaatii varmasti kurinalaista päättäväisyyttä ja vahvaa heittäytymiskykyä.
Vaikka minulta ei tässä vaiheessa koulutusta vielä hymy irtoa repliikille, joka ei ole oikeasti mielestäni hauska, niin uskon, että kovalla työllä harjoittelu tekee mestarin lajissa kuin lajissa. Hankkimalla nopeasti tukevan kovassakaan paikassa peruslukemille vajoamattoman keinohymyn, minulla on mahdollisuus olla sympaattisten kauppamiesten aatelia jo suoraan koulusta valmistuttuani. Esteenä tiellä kohti valtavaa menestystä voi olla kuitenkin se tosiasia, että suurin osa muistakin pyrkyreistä kuitenkin hallitsee tekohymyilemisen jalon taidon, unohtamatta tietenkään niitä alalle hakeutuneita luonnonlapsia, jotka sympatiseeraavat asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan aidosti vailla kieroilua.
Luin vastikään erästä koulutehtävää varten Erikoistu tai kuole – nimistä kirjaa ja se pesi ajatuksiani tehokkaasti. Vaikka kirjan sisältö loukkaakin mielestäni syvästi niitä, jotka pyrkivät haastamaan jo olemassa olevien lukuisten saman alan toimijoiden hallitseman tusinaliiketoiminnan nykyisten toimijoiden valmiiksi käyttämillä toimintamalleilla, niin olen silti päättänyt kirjan ja urapäivän innoittamana erottuakseni edukseni massasta ottaa haltuuni myös täysin luontevalta asiakkaiden ja muiden sidosryhmien silmissä näyttävän tekokippurassanauramisen.
Se, että urapäivä oli mahdollisuus oppia ammattilaisten toiminnasta, ei ollut suinkaan ainut hyvä syy osallistua siihen, vaan olihan urapäivä toki loistava tilaisuus verkostoitua lähialueiden yritysten kanssa. Oppilaat pääsivät harvinaisen lähelle alansa työnantajia ja tulevaisuuden työvoiman sekä työtä tarjoavan tahon kohtaamisissa käytiinkin paljon keskusteluja pitkin päivää. Rohkeimmat ja parhaimmat opiskelijat saivat kutsuja työhaastatteluihin. Nössöt, nyhvöt ja muut yhteiskunnan hylkiöt eivät kelvanneet edes sikariportaan golfkassien kantajiksi. Keskusteltuani monien eri yritysten rasteilla kiertäneiden oppilaiden kanssa, olennaisimmiksi työnantajan rekrytointihalukkuuden herättäneiksi seikoiksi vaikuttivat muodostuvan oppilaan aktiivisuus, vahva kiinnostus työnantajan tarjoamia tehtäviä kohtaan sekä opiskelijan miellyttävä persoona.
Iltapäivällä tapahtuman päätyttyä myös urapäivän tehtävissä työskennelleet opiskelijat ehtivät siirtymään yrityslabran avajaishuumaan. Pääsin itse paikalle vasta viimeisten joukossa, koska erittäin vastuunalainen arvontalipukekulhonkannattelijan toimi vaati vielä tapahtuman jälkeenkin mittavia töitä kulisseissa, mutta onneksi en kuitenkaan myöhästynyt virallisesta startista loppujen lopuksi kuin muutaman sekunnin.
Uuden yrityslabran kohua herättäneitä akvaariomallisia kaikkia ulkopuolisia uteliaita kyyliä varten designattuja todellisia tärkeiden neuvotteluiden tyyssijoja ympäröivälle avonaiselle alueelle oli saapunut liuta eri yritysten edustajia sekä labran opiskelijoita. Ilmeisesti kirjailijanuraansa varten taiteilijanimeä Mika J. Kortelainen kantava business sensei puhui harmonisella avajaispuheellaan itsensä sidosryhmäläisten sydämiin heti uuden yrityslabran avajaisten alkajaisiksi. Oppilaat oli lahjottu kuuntelemaan kuohuviinilasein ja labralaisia olikin mukavasti paikalla, eikä tällä kertaa nähty edes mitään epäasiallisuuksia heidän toimestaan. Ex-markkinointipäällikkö oli taas kerran näyttänyt uran varrella kovissa liemissä hankitun tilannetajun merkityksen.
Labran avajaiset muodostuivat hyväksi tilaisuudeksi tutustua paremmin muihin opiskelijatovereihin. Melkein kaikkia kiinnosti tietenkin tietää ketkä opiskelukavereista olivat ajatusmaailmaltaan niitä häiriintyneimpiä ja ketkä taas paikan päälle kultaista keskitietä pitkin saapuneita puhdasoppisuuden lähettiläitä (yleisesti jälkimmäiset kiinnostivat kuitenkin jostain syystä vähemmän). Tähän tarpeeseen vastasi omalta osaltaan Jälkipyykki, peli joka tarjosi ainakin ihmisten mielikuvituksille siivet ja kenties vähän totuuksiakin. Sen myötä heräsi henkiin arveluttavia kysymyksiä. Ketkä olivat ne joille pelkkä normaali maailma ei riittänyt, vaan piti vielä uskoa salaliittoteorioihin? Niin moni oli huolestunut alkoholin käytöstään, että minkälaisten juoppojen pariin minä olinkaan hennon maksani pistänyt ja oliko tässä vaiheessa enää mahdollisuutta perääntyä takaisin sivistyneiden kohtuukäyttäjien pariin? Entä keitä olivat ne sairaat vääräuskoiset elostelijat, jotka olivat joskus haaveilleet seksistä viattoman koulukaverinsa kanssa?
Näissä merkeissä oli mielenkiintoista katsella porukan reaktioita varsinkin varsinaisten pelikysymysten jälkeen esitettyjen kiperien lisäkysymysten piinassa ja arvioida ketkä paljastivat ilmeillään ja eleillään tai ihan reilusti suoraan sanoen suhtautumisensa illan polttaviin puheenaiheisiin tai ketkä mahdollisesti bluffasivat julkisen häpeän pelossa taitavasti omaavansa yleisesti korrektin menneisyyden kaikista arkaluontoisimpien asioiden suhteen.
Kun viini pääsi pelin tiimellyksessä aina välillä loppumaan, niin paikallaolijoista pisimmän CV:n omaava reippailija vakuutti ihmeteoillaan ja piti laboratorion koekaniinit tyytyväisinä kuin Kaanaan häiden vieraat konsanaan. Tämänkertainen labrakoe testasi ilmeisesti sitä kuinka paljon oppilaat voivat juoda viiniä yhden illan aikana. Pullokaapista löytyi aina vaan lisää bensaa opiskelijoiden kyltymättömiä moottoreita varten pöytään kannettavaksi. Hauskaa oli ja jonkun viisaudessaan paikalle tilaamat lukuisat pizzat pitivät nälän sopivasti loitolla mahdollistaen kaikille paikallaolijoille keskittymisen italialaistyyliseen pitkään ruokailuun keskieurooppalaistyylisen punaviinin kera.
Ilta eteni Jälkipyykin sekä rempseän rupattelun merkeissä. Jossain vaiheessa koitti kuitenkin vääjäämättä se hetki, kun porukkaa alkoi valua pois labralta kuka minnekin suuntaan. Jonkinmoinen perusrypäs kuitenkin saatiin vielä kasaan viimeisimpinä labralle jääneistä sydämellisimmistä viinin ystävistä ja tuoppimarssi kohti baaria saattoi alkaa. Kävelyretkeläiset heiluivat sinne tänne loskan liukastamilla teillä, mutta pääluku oli kohteeseen saavuttaessa vielä kuin ihmeen kaupalla sama kuin marssille lähdettäessä. Baariin sisälle päästessämme baarimikko katseli tiskille ryhmittäytynyttä letkaa vaihtelevalla sympatialla ja loppuilta menikin sitten pääsääntöisesti sen verran epämääräisissä meiningeissä, että toivon mukaan sen tapahtumat jäävät vähintäänkin Kyllikki Saaren murhamysteerin kaltaiseen pimentoon.
Keijo Karppi, yrityslabran opiskelija
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti