Tavallista tylsemmät pikkujoulut (?)
Yrityslabrassa vietettiin taannoin pikkujouluja yhdessä labraopiskelijoiden, ohjaajien ja vaihtareiden kanssa. Juhlat sujuivat mukavasti yhteisen puuhastelun ja syömisen merkeissä.Pikkujouluihin liittyy usein ennakkokäsityksiä siitä, mitä mahdollisia ja mahdottomia mokia niissä saattaa tapahtua. Kuluneen vuoden rankan uurastuksen jälkeen pikkujoulut ovat otollinen tilanne irrotteluun ja höyryjen päästelyyn (etenkin muutaman viinilasillisen siivittämänä).
Labralaisten vahvimpaan osaamiseen ei välttämättä kuulu taiteellinen lahjakkuus, kuten kuvassa näkyvästä joulukuusesta voidaan päätellä. Pitsansyömisen jalon taidon voisi kuitenkin lisätä CV:hen.
Yrityslabran pikkujoulut sujuivat kuitenkin vailla perinteisiä pikkujoulumokailuja. Ei kännipäisiä avautumisia, ei oksentelua kollegoiden kengille, ei viiden minuutin vessaseksiä tai sen jälkeistä sammumista samaisen vessan lattialle. Mitä ihmettä?
Selitys on luonnollinen: olemme opiskelijoita. Opiskelijaelämään kuuluu pikkujouluilu tai ainakin niitä varten harjoittelu joka keskiviikko, perjantai, lauantai ja ehkä jopa sunnuntai. Kun varsinaiset pikkujoulut lopulta ovat käsillä, olemme hyvin varautuneita ja mokailut on hoidettu koko vuoden edestä jo kauan ennen juhannusta.
Jaakko ja Janina näyttää vaihtareille mallia miten suomalaiset hoitavat halaamisen.
Mitkä ovat siis tunnelmat näin jälkikäteen? Olivatko pikkujoulut tylsät? Ehkä aavistuksen. Ei häpeilyä, ei juoruilua, ei epätoivoisia yrityksiä muistaa illan tapahtumia, eikä sitäkään epätoivoisempia yrityksiä unohtaa niitä.
Ehkä kuitenkin hyvä näin. Säästyimme pahemmilta kommelluksilta ja vietimme hauskan ja mukavan illan syöden, jutellen ja joululauluja kuunnellen.
Uutena ohjaajana Asko on kuluneen syksyn aikana voittanut opiskelijoiden luottamuksen puolelleen. Ohjaajaksi Asko on kelpo mies, mutta mallin uralle lähteminen vaatii ehkä vielä vähän harjoitusta?
Emmekä mekään nyt iiihan täysin mokilta välttyneet. Tästä piti huolen ohjaajamme Mika ja Asko. Ohjaajien järjestämässä joululahja-arvonnassa arpaonni nimitäin suosi kyseisiä herrasmiehiä epäilyttävän paljon. Pikkujouluhengessä lahjat kuitenkin laitettiin uudelleen arvontamukiin, joten loppujen lopuksi me opiskelijatkin saimme jotain mukaan kotiin viemisiksi ;D
Syksyn 2014 vaihtarit sekä Mika ja Asko.
Tämän aavistuksen verran kärjistetyn blogitekstin myötä on aika kiittää kaikkia kuluneesta syksystä. Blogi siirtyy nyt joulutauolle ja palaa taas tammikuussa uusien kujeiden kera. Vuodenvaihteen jälkeen blogissa on luvassa muun muassa lisää postauksia labrassa tehdyistä projekteista ja päästämme ääneen myös loput labran ohjaajista. Kannattaa siis pysyä kuulolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti